Etta. Tanaan ma taas murjotin sita kuinka vasynyt ma koko ajan oon. On tosi ankeeta olla koko ajan vasynyt ja vaan miettia sita etta on vasynyt. Ihan asennekysymys! Pitaa alkaa olee vahan innokkaammin mukana kaikessa. Ei ainakaan auta se etta koko ajan vaan valittaa ja murehtii. Mietin etta se vasymys johtuu varmaan ihan siitakin etta en koe mun elamaa oikeen mielekkaaks talla hetkella. Toi duuni syo niin pahasti, rukoilen joka paiva mielessani etta loydan mieleisen koulun mihin hakea, (ja etta paasisin sinne). Niin tyhmaa tyota, ma en jaksa sita.

Avoimen yliopistonhan ma oon alottanut, siella on ollut kiva kayda, mutta ei sekaan sytyta niinkuin toivoin. Se on vahan niinkun tikkari, minka saa kun tulee pipi : helpottaa vahan siihen kurjaan oloon, muttei paranna mitaan. On se toki toivoa tuonut tahan aika pettymyksentayteiseen arkeen. Ja se hyoty tosta avoimesta on ollut etta huomaan kuinka ihanaa on opiskella. Motivaatio kouluun hakemiseen ei oo koskaan ollut nain huipussaan.Tanaan mua on piristanyt se etta loysin eilen aika kiinnostavia mahdollisia opiskelupaikkoja. Nyt ei junnata,vaan oon kylman viileesti plarannyt kaikki koulut ammattikoulusta yliopistoon, ja loytanyt vaihtoehtoja joita en oo ees pohtinut, saati antanut itteni luvan pohtia. Oon alkanut kasittaa selvemmin, mita haluan ja mita ehdottomasti EN halua. Ja aikaakin viela on. Paljon aikaa kevaaseen.

Tiedan, etta pitaa nauttia arjesta. Sen taidon ma opin. Mutta ma en vaan pysty siihen niin kauan kun arki on nain epamielekasta. Taytyy ainakin etsia kiinostavampi tyo jos koulunovet ei aukea taaskaan.